Lisätietoja sähköliittymän omistajan muutoksesta

Kun ostat tai myyt kiinteistöä

Sähköliittymä on kiinteistön irtainta omaisuutta, joten se ei siirry automaattisesti uudelle omistajalle. Kauppakirjassa on hyvä olla maininta sähköliittymän sisältymisestä kauppaan. Tai sen siirtymisestä tule muuten sopia niin, että se on jälkikäteen todennettavissa. Sähköliittymän siirto koskee kiinteistöjen sopimuksia (esimerkiksi omakotitalot, mökit tai maatilat).

Kerros- ja rivitaloissa liittymän omistaa taloyhtiö ja asunnon ostajan ei tarvitse huolehtia liittymän siirtymisestä.

Kuolinpesät

Myös kuolinpesän selvityksen yhteydessä on tärkeää muistaa kirjata mahdolliset sähköliittymät osaksi kuolinpesän omaisuutta. Myös näissä tilanteissa on ilmoitettava jakeluverkkoyhtiölle, kun sähköliittymän omistus siirtyy kuolinpesälle, kiinteistön perijälle tai ostajalle.

Ilmoita aina sähköliittymän omistuksen muutoksista

Liittymän omistuksen siirrosta tulee aina ilmoittaa sähkönjakeluyhtiölle. Kauppakirjan tai muun liittymän luovutusdokumentin perusteella Järvi-Suomen Energia voi muuttaa liittymissopimuksen uuden omistajan nimelle. Kaikki käyttöpaikkaa koskevat saatavat tulee olla suoritettu, ennen kuin omistus voidaan siirtää, ellei uusi liittymänomistaja ota niitä nimenomaisesti vastattavakseen.

Ilmoita liittymän omistajan muutoksesta