Sähkömarkkinalain muutoksesta tulevat kärsimään suomalaiset verkostoasentajat sekä huoltovarmuus

Lakimuutoksessa on toimialan uudistumiseen ohjaavia kunnianhimoisia elementtejä, mutta siirtotoiminnan kassavirran heikkenemisen seuraukset ovat traagisia. Siirto- ja jakeluverkkotoiminnan tuottotason pienentäminen heikentää investointien kannattavuuteen perustuvaa motivointia. Kun liiketoiminnan kassavirtaa leikataan, heikennetään samalla yhtiöiden investointikykyä. Säävarman verkon valmistumisen takarajaa eteenpäin siirtäminen mahdollistaa investointitasojen rajun leikkaamisen useiksi vuosiksi.  

Säävarman verkon valmistumisen takarajan siirto itsessään on erinomaisen hyvä asia, jotta teknisesti toimivien verkkojen ennenaikaisten korvausinvestointien määrä pienenisi. Mutta siirtotoiminnan investointien kannattavuuden leikkaaminen yhdessä säävarman verkon takarajan pitkittämisen kanssa muodostavat hankalan yhtälön. 

Säävarman sähköverkon rakentaminen Suomessa uhkaakin nyt hyytyä vuosiksi eteenpäin. 

Ajoitus sähkön siirto- ja jakeluverkkotoimintaa säätelevän sähkömarkkinalain päivityksen voimaan tulolle ei olisi voinut olla huonompi. Hyvien tarkoitusten motivoiman muutoksen valmistelu oli alkanut hyvissä ajoin ennen COVID-19 pandemiaa ja sen moninaisia vaikutuksia, eikä lain valmistelussa voitu nähdä ulkoisen toimintaympäristön nopeaa muutosta materiaalihintojen nousun muodossa.  

Vuoden 2021 aikana on pandemian pahimman epidemiavaiheen jälkeen nähty häkellyttävää raaka-aineiden, materiaalien, ja monien hyödykkeiden hinnan nousua. Sähkön siirto- ja jakeluverkkoinvestointien kannalta keskeisten johdinmetallien hinnat ovat nousseet huhtikuusta 2020 elokuuhun 2021 roimasti. Tärkeimmän johdinmetallin, alumiinin, hinta on noussut noin 80 %, ollen korkeimmalla tasolla kymmeneen vuoteen. Toisen keskeisen metallin, kuparin, hinta on liki kaksinkertaistunut samalla aikavälillä. Teräksen ja eristemateriaalimuovien hinnat ovat myös rajussa nousussa. Tämä siirtyy jollain aikavälillä sähkökaapeleiden ja muiden verkostokomponenttien hintoihin.  

Siirto- ja jakeluverkkoyhtiöiden on siis sopeutettava toimintaansa pienentyvään kassavirtaan tilanteessa, jossa lähivuosien verkostoinvestointien materiaalikustannukset uhkaavat nousta rajusti. Ensi vuonna investointieurolle saa siten lain muutoksen seurauksena pienemmän tuoton, ja materiaalien hinnan nousun seurauksena vähemmän investoituja metrejä. Kassavirran ja taseen vakavaraisuuden turvaamiseksi siirto- ja jakeluverkkoyhtiöillä on nyt paine leikata rajusti investointeja, ja puristaa operatiivisen toiminnan tehostamistoimilla lisää tuottavuutta sallitun tuoton leikkaamisen kompensoimiseksi.  

Investointitasojen pudottaminen ”minimiin” esimerkiksi viideksi vuodeksi, tai vuosikymmenen loppuun saakka, on mahdollista, kun samaisessa lakimuutoksessa kaikkien sähkön jakeluyhtiöiden osalta pidennettiin säävarman sähkönjakeluverkon takarajaa vuodesta 2028 vuoteen 2036. Miksi investoida nyt matalalla sallitulla tuottotasolla, ja kalliiden investointikustannusten aikaan, kun on mahdollista investointimääriä pudottamalla parantaa liiketoiminnan kassavirtaa, ja odottaa suotuisampia investointiolosuhteita useita vuosia? 

Suomen energiahuoltovarmuuden selkärangan muodostavat ammattitaitoinen ja riittävä suomalainen verkostoasentajien joukko. Myrskyjä ja muita poikkeusolosuhteita tulee vastaisuudessakin, ja me tarvitsemme riittävän kotimaisen paikallistuntemuksen omaavan asentajakunnan toimialan tueksi. Mikäli uhkakuva viiden vuoden romahduksesta sähköverkostojen investointitöissä toteutuu, infrapalveluyhtiöiden kyky työllistää ja ylläpitää osaavaa suomalaista verkostoasentajien ammattikuntaa heikkenee olennaisesti. Pahin uhkakuva tällöin olisi kotimaisen asentajaresurssin mitoittaminen minimiin, käytön aikaisten pienempien häiriöiden hoitoon, ja investointitöiden sekä poikkeusolosuhteiden hoidon laskemisen ulkolaisten keikkatyötä tekevien asentajien varaan. Tämä uhkakuva toteutuu, jos Suomen sähkön siirto- ja jakeluverkkoyhtiöistä suuri osa sopeuttaa toimintansa sähkömarkkinalain muutoksen raameihin tämänhetkisessä raaka-aineiden nousevassa markkinatilanteessa.  

Energiahuolto vaatii pitkäjänteisyyttä sekä vakautta kaikilla toiminnan osa-alueilla. Kamppailemme pienenevien ikäluokkien kyvykkyyksistä muiden toimialojen kanssa. Toimialalle on haitallista, mikäli yhtäkkiä jatkuvuuden perusta romahtaa investointitasojen putoamisen myötä. Sähkömarkkinalain muutoksen valmistelijat eivät voineet nähdä tämän päivän näkymää ennalta, pyrkiessään toimialaa kehittävään lakimuutokseen. Ilmeistä on, että mikäli energiahuollon tärkeä voimavara, suomalaiset verkostoasentajat, rapautuu, sillä on vaikutuksensa energian huoltovarmuuteen. Säävarman verkoston investointitasojen romahtaminen yhtä lailla johtaakin sähkömarkkinalain huoltovarmuustavoitteen kanssa vastakkaiseen kehitykseen. 

Mikä ratkaisuksi? Siirto- ja jakeluverkkotoimialan tuoton keskeiset parametrit ovat sallitun tuoton prosentti, sekä Energiaviraston määrittelemillä verkostokomponenttien yksikköhinnoilla laskettu verkosto-omaisuuden arvo, josta sallittu tuotto lasketaan. Verkostoinvestointien pitää lähtökohtaisesti olla taloudellisesti kannattavia, jotta niitä toteutetaan. Toivon, että ilmeisesti loppuvuoden aikana määriteltävissä verkostokomponenttien yksikköhinnoissa huomioidaan ajantasainen investointikustannusten nousu. Siirto- ja jakeluverkkoyhtiöt eivät pysty toteuttamaan lähivuosien investointeja materiaalihintojen nousun vuoksi samalla tasolla kuin viime vuosina. Sääntelyn ei pitäisi nyt katsoa historiaa, vaan tunnistaa lähivuosien realiteetit. Lähivuosien realistisia investointikustannuksia kunnioittavat viranomaisten määrittelemät yksikköhinnat voisivat osaltaan edesauttaa investointitasojen pysyvyyttä lähivuosina. 

Sähkömarkkinalain julkistuksen yhteydessä luvattiin asiakkaille yhteensä 350 miljoonan euron leikkaukset siirtomaksuissa jo ensi vuodelle. Valtion keräämän sähköveron suuruus on noin miljardi euroa vuodessa. Samaan 350 miljoonan euron pudotukseen asiakasmaksuissa päästäisiin, mikäli Suomen valtio leikkaisi sähköveron kertymän vaatimustaan kolmanneksella. Voisi olla viisaampaa ylläpitää siirto- ja jakeluverkkoyhtiöiden investointikykyä, ja sen seurauksena työllisyysvaikutuksia, ja kohdistaa asiakasmaksujen leikkaukset sähköveron leikkaamiseen.  

Siirto- ja jakeluverkkoyhtiöt eivät ole homogeeninen täsmällisesti samansuuntaisesti ohjautuva kalaparvi. Eri yhtiöiden toiminnan motiivit vaihtelevat. Reagointi lakimuutoksiin sekä markkinatilanteisiin vaihtelevat yhtiöiden yksilöllisistä lähtökohdista. Näköpiirissä on, että osa siirto- ja jakeluverkkoyhtiöistä tulee reagoimaan vahvasti lain leikkaamaan kassavirtaan investointitasoja pudottamalla. Osa tunnistaa herkemmin toimialan sisäänrakennetun tarpeen pitkäjänteisyydelle, sekä muutosnopeuden hallinnalle.  

Suur-Savon Sähkö -konsernin, ja sen siirto- ja jakeluverkkoyhtiö Järvi-Suomen Energian toimintaa ohjaa huoltovarmuuden kehittäminen pitkäjänteisesti. Tässä ajattelussa me näemme – ja toivomme muidenkin näkevän – toimivamme systeemisessä kokonaisuudessa, jossa pitää huolehtia toimialan ja kumppaneiden toimintaedellytyksistä laajalti. Pitää turvata lainsäädännön mahdollistamissa taloudellisen liikkumatilan puitteissa suomalaisten infrapalveluyhtiöiden toimintaedellytyksiä, sekä kykyä työllistää suomalaisia verkostoasentajia.