Sähkölinjalle kaatuneen puun poistaminen kuuluu ammattilaiselle
Jos näet sähkölinjalle kaatumassa olevan tai jo kaatuneen puun, ilmoita siitä Järvi-Suomen Energian vikapalveluun. Kyseessä on vaaratilanne, joten puun poistaminen täytyy aina jättää ammattilaiselle, sanoo metsuri Esko Konttinen. Koulutettuna ja kokeneena sähkölinjapuiden poistajana hän kertoo meille työstään.
Metsuriksi ei välttämättä synnytä, mutta Eskon kohdalla ammatin valinta oli selvä jo varhain. Hän kiinnostui metsäalasta ja sai jo nuorena kokemusta maanviljelijä-metsuri-isän kanssa työskennellessään. Seuraavat ammatilliset etapit olivatkin metsäkoulu, erilaiset täydennyskoulutukset sekä käytännön työssä syntyvä kokemus.
“Työmaat sijaitsevat yleensä 100 kilometrin säteellä Savonlinnasta eli kilometrejä kertyy auton mittariin. Parasta työssäni on se, että kahta samanlaista päivää ei ole. Teen kaikenlaisia metsurin töitä, mutta sähkölinjalle kaatuneiden puiden poisto on vaativimpia tehtäviämme”, Esko kertoo.
Mitä vikailmoituksen jälkeen tapahtuu?
Kun Järvi-Suomen Energian vikapalveluun tulee ilmoitus sähkölinjan päällä roikkuvasta puusta ja sen sijainnista, toimeksianto puun raivauksesta lähtee sähköisesti eteenpäin. Savonlinnan seudulla sekä sähkölinjoille kaatuneiden puiden poistamisesta että uusien sähkölinjojen raivauksesta huolehtii Metsäpalvelu J. Konttinen. Joskus on kuitenkin järkevintä, että linjoilla työskentelevät sähköasentajat poistavat tällaiset puut saman tien oman työnsä ohella. Heillä on myös tähän vaadittava osaaminen.
Sähkölinjalle kaatuneet puut pyritään poistamaan mahdollisimman pian, sillä vaikka sähkön tulo ei olisikaan katkennut, tilanne aiheuttaa sähköjohdon katkeamisriskin lisäksi vaaraa ympäristölleen. Siksi linjalla roikkuvan puun lähelle ei saa mennä ja siihen voi työvälineillään koskea vain sähköturvallisuuskortin suorittanut ammattilainen, jolla on sopimus sähköverkkoyhtiön kanssa.
Sähkölinjalle kaatunut puu on vaarallinen
Esko kertoo, että kovan tuulen tai lumisateen seurauksena puita voi kaatua enemmänkin melko pienellä alueella. Tyypillinen tilanne on hoitamatta jääneen metsän reuna, jonka riukumaisiksi kasvaneita puita taipuu tai kaatuu sähkölinjalle. Tällaisiksi tiedetyillä alueilla puita joudutaan poistamaan linjoilta toistuvasti.
Riukumaisen puun paino ei välttämättä riitä katkaisemaan sähköjohtoa, mutta puun liikkuessa johdon eristeet vähitellen rikkoutuvat ja sähköä voi johtua puuhun ja sen ympäristöön. Johdot voivat myös katketa yllättäen, jolloin vaarana on sekä puun tai sen osien ja sähköä edelleen johtavien johtojen kimpoaminen lähellä olevien ihmisten päälle.
Miten sähkölinjalle kaatunut puu poistetaan?
Turvallisuussyistä Esko ja hänen kollegansa toimivat aina työpareina. Samasta syystä sähkölinjoilla pyritään työskentelemään vain valoisaan vuorokaudenaikaan. Tavanomaisten metsurin suojavarusteiden ja työkalujen lisäksi työssä tarvitaan sähköä johtamattomasta materiaalista valmistettuja jatkovarsia, joilla puuhun voi vaaratta koskea. Lisäksi tarvitaan mm. taljoja ja muita riittävän etäisyyden mahdollistavia vetotyökaluja.
Suurten myrskytuhojen yhteydessä puita saatetaan poistaa sähkölinjoilta myös yhdessä metsätyökoneen eli moton kanssa, sillä työtä on paljon ja sähkölinjat on saatava kuntoon mahdollisimman nopeasti.
Puun painaessa sähkölinjaa alaspäin voimakkaita jännityksiä voi syntyä sekä puuhun että sähköjohtoon.
“Tavoitteena on että emme puuta poistaessamme aiheuta lisää vahinkoja esimerkiksi johtimille tai sähköpylväille. Pyrimme keventämään painetta katkaisemalla linjan yli roikkuvan latvan. Puun osat ja katketessaan myös johdot voivat kimmota kauaskin, joten varaudumme myös siihen. Työskentelevään metsuriin kannattaa aina pitää hyvä välimatka, ja tässä tilanteessa se on erityisen tärkeää.” – metsuri Esko Konttinen
Sähkölinjalta poistettaessa puut joudutaan katkomaan usein moneen osaan. Käytännössä ne kelpaavat yleensä vain polttopuuksi. Puiden jatkokäsittelystä vastaa maanomistaja. Sen sijaan puiden poistaminen sähkölinjalta on sähköverkkoyhtiön vastuulla, joten se maksaa myös poistosta aiheutuneet kustannukset. Maanomistajalla tai kenelläkään muullakaan ei siis ole mitään syytä ryhtyä vaaralliseen poistotehtävään omin päin.
Ilmoitathan siis sähkölinjalle kaatuneesta puusta aina vikapalvelun numeroon 0800 90440! Ilmoita myös sijainti mahdollisimman tarkasti, sillä muuten sähkölinjalle kaatunutta puuta voidaan joutua etsimään laajemmalta alueelta. Se hidastaa puun poistamista sekä mahdollisesti jo tapahtuneen sähkökatkoksen kestoa.