19-vuotias Elmeri kertoo kesätöistään sähköverkon kunnossapitoyhtiössä
19-vuotias Elmeri Nikulainen on Järvi-Suomen Energian palkkaama kummityöntekijä, joka työskentelee nyt toista vuottaan verkkoyhtiön kumppaniyhtiössä Elverassa. Ensimmäisenä kouluvuotenaan Elvera tuli koululle esittelemään toimintaansa ja ilmoitti etsivänsä työntekijöitä. Elmeri tarttui tilanteeseen ja pääsi töihin – kahtena peräkkäisenä vuonna.
- Työnkuvaani kuuluu pääasiassa maadoitusmittauksia, joiden avulla katsotaan, että muuntajien ja erottajien maadoitukset toimivat ja ovat turvallisia. Esimerkiksi jos salama iskee, niin maadoitus purkaa sähköiskun maahan. Maadoitusmittauksessa on mukana kaksi kaveria, joista toinen siirtää kelaa ja toinen kirjaa saatavia tuloksia ylös, Elmeri kommentoi.
- Minulla on ollut molempina vuosina todella hauska työpari, jonka kanssa on tullut koettua ja nähtyä erilaisia kommelluksia. Aluksi omat töpeksimiset tai koneiden hajoamiset harmittaa, mutta osaa niille jälkeenpäin nauraakin. Parasta tässä työssäkin onkin ollut juuri se työporukka. Kaikki ovat hauskaa ja auttavaista porukkaa.
Elmeri valmistui keväällä 2021 sähkö- ja automaatioalan asentajaksi Etelä-Savon ammattikoulusta. Elmerille sähköala oli selvä valinta.
- Olen oppinut töistä paljon enemmän kuin koulusta. Ensimmäiseen työharjoitteluuni mennessä tuntui etten osaa mitään, mutta nopeasti sitä sai hommasta kiinni.
Aatu-myrsky työllisti Elveraa juhannuksen alla. Elmerin työmäärään myrskyllä ei ollut vaikutusta, mutta hän kertoi kuinka muut asentajat tekivät pitkään päivää.
- Yksikin kaveri kertoi, kuinka hän oli koko päivän korjannut sähkövikoja ja palauttanut sähköjä, ja kun hän viimeinkin pääsi kotiin, omasta talosta olivatkin sähköt vielä poissa. Kuulemma vähän sapetti.
Elokuussa kun työt loppuvat, Elmerillä on keskittyminen puoli vuotta täysillä jääkiekossa, kunnes hän siirtyy hetkeksi Puolustusvoimien palvelukseen.