Sähköverkkomme kehittämissuunnitelmaan tutustuminen

Jakeluverkon kehittämissuunnitelmasta järjestettävä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kuuleminen on uudistuneen lainsäädännön mukanaan tuomaa kehitystä. Kehittämissuunnitelmaan oli mahdollisuus tututustua 2.5.2022 -5.6.2022 välillä kuukauden ajan. Kehittämissuunnitelma sai Energiaviraston hyväksynnän.

Järvi-Suomen Energia näkee asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kuulemisen suotuisana kehitysaskeleena kehittämissuunnitelmien osalta ja näkee sen erinomaisena mahdollisuutena lisätä vuorovaikutusta sekä toiminnan läpinäkyvyyttä asiakkaiden suuntaan. Yli 28 000 kilometrin mittaisen jakeluverkon kehittäminen on huomattavan pitkäjänteistä tekemistä, jonka täytyy myös seurata aikaa. Sähköjärjestelmän suunnittelussa ja kehityksessä tulee riittävän kapasiteetin ja toimitusvarmuuden ohella huomioida esimerkiksi kasvavan etätyöskentelyn, sähköisen liikenteen sekä sähkön pientuotannon mahdollistaminen nyt ja tulevaisuudessa.

Kehittämissuunnitelma oli kommentoitavissa  2.5.–5.6.2022 – paljon kiitoksia vastauksistanne

Suunnitelman tehtävänä oli avata asiakkaillemme Järvi-Suomen Energian verkostostrategia: mistä lähtökohdista verkkoa kehitetään, millaisia Järvi-Suomen alueen tulevaisuuden kehityssuuntia täytyy kehityksessä ottaa huomioon ja millä ratkaisuilla verkkoa parannetaan. Kehittämissuunnitelman sisältöä esitettiin kuvin, numeroin ja sanallisin kuvauksin, jotta sen sisältö olisi mahdollisimman helposti ymmärrettävää.

Kuukauden aikana suunnitelman sivulla vierailtiin taajaan ja kommentteja tuli mukavasti. Kuulemiseen osallistui yhteensä 570 vastaajaa, joista 163 vastaajaa jätti vähintään yhden kommentin tai reaktion kehittämissuunnitelmaan liittyen. Suunnitelmasta jätettiin yhteensä 1300 reaktiota, joista liki 80 % oli positiivisia ”tykkäyksiä”. Monet sanallisista kommenteista liittyivät kävijän oman lähialueen sähkönjakelun toimenpiteiden kommentoimiseen. Myös ratkaisuehdotuksia erilaisiin sähköverkon kehittämisen haasteisiin saatiin jonkin verran.

Suunnitelmaan voit tutustua täältä

Julkisesti kommentoitu kehittämissuunnitelma on hyväksytty Energiavirastossa, ja Järvi-Suomen Energia jatkaa sen viitoittamalla tiellä seudun sähköverkon kehittämistä. Suunnitelmaan voit käydä tutustumassa joko erillisellä selaimessa käytettävällä nettialustalla, jossa kommentointi tapahtui, tai suunnitelma on saatavilla myös pdf.-dokumenttina.

Kehittämissuunnitelmamme perustui Energiaviraston määräykseen, ja  se tehtiin viraston antamia linjauksia noudattaen.

Kehityssuunnitelma verkkopalvelussa

Linkin kautta voit selata suunnitelmaa ulkoisessa verkkopalvelussa, jossa se on esitetty jäsennellysti kuvin, graafein ja numeroin mahdollisimman mutkattomasti.

 

Tutustu kehittämissuunnitelmaan

Kehittämissuunnitelma ladattava dokumentti (PDF)

Tästä voit ladata koko kehittämissuunnitelman pdf.-muotoisena dokumenttina. Tiedosto ei ole saavutettava.

Lataa kehittämissuunnitelma